torstai 5. marraskuuta 2015

Liike-elämän tapatietous: Yhteen kulttuuriin syventyminen

Toisessa osassa tehtäväämme tapatietoudesta meidän tuli syventyä yhden maan kulttuuriin ja ottaa selvää siitä millainen bisnesetiketti siellä on. Valitsin itse Saksan koska se on vahva teollisuusmaa.

Bisnesetiketti

Saksalaiset ottavat bisneksen erittäin tosissaan: Huumorista ei pidetä bisneskontekstissa, vaan kaikelle on aika ja paikka. He eivät myös pidä yllätyksistä ja nopeista muutoksista transaktioihin. Työ- ja vapaa-ajan elämä ovat erotettu erittäin selkeästi. Kun tehdään bisnestä saksalaisten kanssa, on tärkeää ymmärtää että bisnesetiketti on hyvin tärkeää heille. Pienikin lipsuminen siitä tulee vaurioittamaan mahdollisia tulevaisuuden neuvotteluja, jos niitä edes tulee.

Älä saavu myöhässä tapaamisiin; Muutamankin minuutin myöhästyminen voi loukata saksalaista, joka on luonnostaan erittäin organisoitu ja järjestelmällinen. Jos joudut kuitenkin saapumaan myöhässä, ilmoita siitä etukäteen ja selitä miksi tulet myöhässä. Tärkeisiin tapaamisiin tulisi saapua viidestä kymmeneen minuuttia etuajassa.

Lahjojen jakelu työsuhteissa ei ole yleistä Saksassa. Enemmän sosiaalisissa työtapaamisissa se on kuitenkin aika yleistä. Lahjan tulisi olla pieni ja hyvälaatuinen mutta ei liian kallis.Sopiva lahja bisnestapaamisessa on esimerkiksi kasa hyvänlaatuisia kyniä joissa on firmasi logo taikka likööripullo. Jos sinut kutsutaan jonkun kotiin, on sopivaa tuoda lahja joka edustaa kotimaatasi, eli Suomen tapauksessa vaikka Fazer-suklaata. Jos tuot kukkia ne pitäisi tuoda parittomissa määrissä ja käärimättöminä.

Pitää pukeutua hyvin ja oikein. Minimalistinen, virallinen ja konservatiivinen pukeutuminen on saksalaisessa bisneksessä aina esillä. Naisien ei tulisi käyttää hirveästi meikkiä ja hirveitä määriä koruja tai muita koristeita.

Kommunikaatio

Sopiva tilananto on tärkeää. Silmäkontakti on odotettua ja kunnioitettua. Kun skoolataan katso silmiin. Käyttäydy pidättyväisesti ja asiallisesti. Saksalaiset nauttivat hiljaisuudesta ja yksityisyydestä; Jos ovi on kiinni, koputa ennen kuin menet sisään. Kun tavataan, tulisi vaihtaa käyntikortteja.

Älä soita ihmisten koteihin 22:00 jälkeen jos et kysynyt onko se sopivaa etukäteen. Kun vastaat puhelimeen, vastaa sukunimelläsi. Älä ikinä puhu holokaustista tai 2.maailmansodasta saksalaisten kanssa. Uskontoa, ja politiikkaa tulee muutenkin välttää puheenaiheena.

Bisnestapaamiset

Saksalaiset ovat kilpailullisia, korkealle tähtääviä ja kovia tinkimään. Saksalaisessa bisneksessä verbaalista sopimusta pidetään todellakin yhtä sitovana kuin kirjallista, kuten myös kädenpuristussopimusta. Jos teet esimerkiksi Prezi-esityksen, hyvin tutkittu tietoteksti useiden kaavojen ja statistiikkojen tukemana on arvostettua. Bisnes on Saksassa hierarkiallista. Älä ikinä hyppää yhden arvoportaan yli konsultoidaksesi sitä korkeammassa asemassa olevaa henkilöä. Päätöksenteko on Saksassa hitaampaa kuin muualla, ole siis kärsivällinen.  Älä koita painostaa liikaa, ja vältä provokoivaa käytöstä. Vältä kontradiktoivia lausahduksia, kuten vaikka kehumista ja sitten valittamista heti perään. Älä käytä slangikieltä.

Tapaamisissa miehiä tulee puhutella Herr xxxxx ja naisia Frau xxxxxx. Kättely tulee muistaa alussa ja lopussa. Hymyily on sopivaa, mutta fyysistä kontaktia ei tule ottaa ainakaan ensitapaamisessa. Silmiin katsominen on tärkeää. Smalltalkista ei yleensä pidetä Saksassa. Vaikka et osaisi saksaa paljoa, sen käyttämistä arvostetaan paljon.

Älä kysele saksalaisilta henkilökohtaisia asioita. Tervehdi naisia ensin. Älä loukkaannu jos joku korjaa käytöstäsi, se on sosiaalinen velvollisuus Saksassa. Kehu varovasti ja harvoin. Älä huuda, jauha purkkaa tai laita jalkojasi kalusteille julkisilla paikoilla.

Bisnesruokailut

Sopiva tippi on 5%. Anna tippi tarjoilijalle suoraan sen pöydälle jättämiseen sijaan. Normaali ravintolabisnesetiketti on käytössä Saksassa.

Lähteet
http://businessculture.org/western-europe/business-culture-in-germany/business-communication-in-germany/
http://businessculture.org/western-europe/business-culture-in-germany/business-etiquette-in-germany/
http://businessculture.org/western-europe/business-culture-in-germany/meeting-etiquette-in-germany/

Liike-elämän tapatietous: Yleistä

Kansainvälisillä markkinoilla töitä tehdessä on tärkeää ymmärtää ja hallita myös muiden maiden kulttuurian esimerkiksi uskontoa ja maan historiaan liittyviä tapoja myöten. Tässä on asioita joita pitäisi ottaa huomioon eri bisnestilanteissa. Teimme Google Docin tapatietoudesta joskus aikaisemmin, ja tässä ovat sen sisällöt tiivistettyinä.

Bisnestapaaminen

Bisnestapaamisia voidaan järjestää oikeastaan kaikkialla; Yleensä erilaiset konferenssihuoneet ovat käytössä mutta niitä on järjestetty jopa joskus suositun nettiroolipelin World Of Warcraftin ääressä.

Isäntänä/Emäntänä toimiminen bisnes-asiakastapahtumassa

Tapahtuman isännän vastuulla on tapahtuman sisällöt, se miten siellä tehdään asioita, ja sen jarjestäminen. Hänen tulisi järjestää tapahtumalle paikka, aikatauluttaa tapahtuma, kohdella kaikkia ystävällisesti ja kohteliaasti ja tervehtiä vieraita, hankkia kaikki tarvittavat välineet mitä tullaan tarvitsemaan, ohjeistaa ihmisille miten paikan päälle pääsee, ja huolehtia siitä että tieto tapahtumasta pääsee kaikille joiden sinne tulisi tulla.

Bisnestapaamisen ravintolaruokailu ja siihen liittyvä etiketti

Ravintolaetiketti on bisnestapaamisissa aina pääpiirteittäin sama, mutta toimintatavat esimerkiksi ruoan tilaamisessa vaihtelevat seurueen koon mukaan. Seurueen tarkka lukumäärä ja aterioiden etukäteen tilaus tulisi tehdä tilanteen helpottamiseksi sekä ravintolalle että bisneskumppaneillesi.

Ruoka suussa puhuminen, kyynärpäiden nosto pöydälle, mässytys, ja hattu päässä syöminen ovat kaikki asioita joita ei saa tehdä. Ruoan syöminen aloitetaan yhtä aikaa jos kyseessä on pienempi seurue. Bisnestapaamisen järjestäminen McDonald's-pikaravintolassa ei ole suotavaa, vaan kalliimpi ravintola on aina parempi vaihtoehto. Tapaaminen kannattaa myös järjestää paikassa jossa et käy usein vapaa-ajalla häiriötekijöiden välttämiseksi. Kannattaa myös syödä ennen kuin aletaan puhumaan työhommista. Asiakasta ei koskaan pidä laittaa maksamaan puolestasi, tai tippaamaan puolestasi (kulttuurista riippuen.) Alkoholin juominen on myös varma ei-ei tilanne, kuten myös henkilökunnan haukkuminen tai muunkaltainen töykeys heitä kohtaan.

Sitten kun alatte puhumaan ruoan jälkeen, kannattaa pysyä bisneksessä; Asiakastasi ei varmasti juuri sillä hetkellä kiinnosta kuulla esimerkiksi kotiongelmista tai herttaisesta naapurin mummosta. Jos olet isäntänä tapaamiselle, sinun tulee kätellä kaikkia seurueen jäseniä alussa. Hyvä ryhti on myös tärkeä oikean kuvan antamiseksi.

Kannattaa tilata vain sellaisia ruokia joita on helppo syödä; Esimerkiksi spagetin syöminen on kovin sotkuista, ja täten mahdollisesti ongelmallista bisnestapaamisessa. Jos et ole se joka maksaa, älä tilaa ravintolan kalleinta ruokaa; Sitä pidetään yleisesti töykeänä. Älä puhu politiikasta tai uskonnosta. Kätso silmiin puhuessasi, älä tuijota. Älä syö muiden lautasilta, äläkä nuole sormiasi tai aterimiasi. Kiitä ateriasta, kättele lähtiessäsi.

Elekieli, sanaton viestintä bisnestapaamisessa

Elekieli on tärkeää bisnestapaamisissa. Kun menet tapaamiseen, kättele aluksi, katso silmiin. Kun tapaaminen alkaa keskity asiaan äläkä katso vaikka puhelinta. Puhu vain silloin kun otetaan kysymyksiä tai on sinun vuorosi puhua.

Smalltalk bisnestapaamisessa

Hyvä smalltalk voi toimia jään murtajana bisnestapaamisessa. Osoita pientä kiinnostusta muihin tapaamisessa oleviin mutta vältä seuraavia aiheita: uskonto, politiikka, seksi ja raha.

Bisnespukeutuminen

Käytä neutraaleja tai tummia värejä. Käyttäydy kohteliaasti. Miehille puku, nähkäkengät, solmio, kello ja kauluspaita, naisille vaikka jakku ja hame.

Vieraat kulttuurit ja työmokat

Jos menet ulkomaille, tutustu bisneskumppanin maan tapoihin ja kulttuuriin, Jos hän tulee maahasi, tarjoa hänelle oman maansa ruokia kotoisan olon luomiseksi. Älä ole rasistinen kumppanisi rotua tai etnisyyttä kohtaan.

Itse opin eniten ravintolaetiketistä koska minun ryhmäni teki sen osion Google Docista.

torstai 29. lokakuuta 2015

Digitaalisuustyöskentely HAMKilla

Olimme tänään 29.10.2015 työskentelemässä HAMKilla liiketalouden opiskelijoiden kanssa tekemässä töitä digitaalisuuteen liittyen. 

Meidät jaettiin 4 hengen sekaryhmiin, 2 HAMKilaista ja 2 Tavastialaista per ryhmä. Ryhmämme ongelma jolle mietimme eri ratkaisuja oli "Miten saamme tasapainotettua digitaalisuuden ja ihmisten työpaikat?" Miettimiseen saimme aikaa pari tuntia, ja se tapahtui sekä keskustellen että yksin hiljaisesti.

Keskustelua syntyi aika paljon, ja siitä ne parhaat ideat sitten syntyivätkin. Vaikka ratkaisuideoita syntyikin yhteensä 43, lopussa valitsimme 3 parasta. Niistä parhaaksi äänestettiin "On olemassa töitä joita vain ihmiset voivat tehdä" koko porukan toimesta.

Työskentelystä HAMKilla jäi lopuksi ihan hyvä fiilis; Työskentely oli helppoa, suhteellisen luontevaa ja kaikkien ideoita kuunneltiin keskusteluvaiheessa ja valintavaiheessa. Kivaa työskentelystä tälläisessä ryhmässä oli myös se että HAMKilaiset toivat hyvin esille omaa näkökulmaa aktiivisemmin mitä moni meistä olisi tuonut vastaavanlaisessa tilanteessa. 


maanantai 26. lokakuuta 2015

Toimintaympäristössä työskenteleminen: Tiedostokoko

tavu(t tai b)<kilotavu(kB/kt)<megatavu(MB/Mt)<gigatavu(GB/Gt)<teratavu(TB/tt)

tavu=8 merkkiä
kt=1028 t
Mt=1028 kt
Gt=1028 Mt
tt=1028 Gt

TOimintaympäristössä työskenteleminen: Käyttöjärjestelmät

Olen käyttänyt elämäni aikana 3 käyttöjärjestelmää: Windows XPtä, Windows 7tä ja Windows 8.1tä. Mielestäni näistä paras oli Windows 7, koska pidin sen ulkonäöstä eniten ja se oli helppokäyttöinen. 8.1n kanssa on ollut eniten ongelmia, mutta XPn käytöstä en edes muista mitään hirveämpiä.

Toimintaympäristössä työskenteleminen: Tietokoneen liitännät

 Tässä on HPn 4,5 mm virtaliitin. Se löytyy usein läppärin sivusta tai tietokoneen takaa.
 Tässä on USB 3.0-liitäntä sellaisenaan kun se on irti koneesta.
 Tässä on lähiverkkoliitäntä eli Ethernet-liitäntä.Ethernet-liitännän löytää usein joko tietokoneen sivusta (läppäri) tai tietokoneen takaa (pöytäkone).
 Tässä on VGA-näyttöliitäntä. Se on suhteellisen vanha liitäntämuoto, joka ei analogisena liitäntänä tarjoa yhtä hyvää laatua kuin uudemmat digitaaliset kumppaninsa.
Tässä on RCA 3,5mm-audiokaapeli. Audioliitännät ovat usein värikoodattu koneissa.

Toimintaympäristössä työskenteleminen: Tietokoneen oheislaitteet

Näyttö

Tässä on Acer K202 19,5" HD+ LED-näyttö. Se on keskihintainen näyttö, joka soveltuu monenlaiseen käyttöön.


Monitoimilaite

Tässä on Canon Pixma MG7550-monitoimilaite. Sillä voi tulostaa, skannata ja kopioida papereita.





Tässä on Logitech M100-hiiri. Se on langallinen hiiri, ja myös erittäin halpa.

Tässä ovat Microsoft Wired Keyboard 600- (ylempi kuva) ja Logitech Wireless Keyboard K360-näppäimistöt (alempi kuva) . Ylempi on langallinen, alempi langaton.







Tässä ovat Logitech 960-kuulokemikrofoni (ylempi kuva) ja Sony MDR-V150-stereokuulokkeet (alempi kuva).